lapsenkaltainen




Vietin TET-viikkoni päiväkodissa. ♥





Tulee ikävä.

Tulee ikävä oranssihiuksisia kaksosia, jotka oli maailman suloisimpia olentoja köpötellessään takaisin päikkäreiltä unenpöpperössä omat nallet kainalossa. Ja jotka kikatteli ja hassutteli ihanasti, kun mä pukiessani niitä vähänkin matkin toista tai sanoin jotain hauskaa.

Tulee ikävä poikaa, johon olisin varmaa rakastunut jos olisin sen ikäinen. Se poika oli niin suloinen, pyöreet silmät, pyysi aina kohteliaasti maitopurkkia, kikatteli ihanasti, soitti lelupäivänä tuomaansa kitaraa ihan tunteella kaikkien edessä (oikeesti se rämpytti vaan kahta säveltä vuorotellen), ja vietti aina "ulkovälkät" siellä jossain kiipeilytelineitten ihan huipussa ja katseli koululaisten menoa viereisellä pihalla.

Tulee ikävä muutamaa otsatukkaista, ruskeasilmäistä tyttöä, joitten hymy oli niin valoisa ja huoleton.

"Tulee ikävä sua" toisteli muutamat tytöt halien mua, kun mä sanoin olevani lähdössä kotiin, enkä aio enää tulla huomenna takasin. "Mulle tulee oikeesti ikävä tota kou..". En kuullu enää loppua -joka luultavasti loppui "koululaistyttöä"- koska mä olin jo liian kaukana, keskittymässä siihen että pidättäisin kyyneleitä vielä sen verran että haen reppuni sisältä, ja päästän ne valloilleen vasta astuttuani pyörän selkään.



Aina kun mä astuin viimeisenä pihalle, mun ensimmäinen näky oli kiipeilyteline, joka oli täynnä kirkuvia poikia. "Nyt se tulee, nyt se tulee!". Ja sitten alkoi taas hippaleikki. Tota jatkui ekasta päivästä viimeiseen asti.
Vaikka mä kaipaan aina välillä omaa rauhaa ja en jaksa kuunnella kauan melua, mä rakastin sitä.

Lapset uskoo aina niin vilpittömästi, eikä ne epäile turhaan tai moiti.
Ne on ilosia siitä mitä niillä on ja ne tuo iloa toistenkin sydämeen.




"Miksi sä piirrät sydämiä?"
kysyi pieni poika.
"No mä oon varmaan rakastunut." vastasin.
"Kehen sä oot rakastunut?"
"Hmm.. jos mä olisin vaikka rakastunut suhun?"
"No sillon mä ottaisin puukon ja.."
"..ja alkaisit tekee mulle porkkanakeittoa vai?"
"Ei vaan pistäisin sen sun mahaan."


Hurja poika.


Miten pienet lapset voi iloita niin pienistä asioista? Miten ne ees huomaa sellaset pienet yksityiskohdat, jolla ei tunnu olevan mitään merkitystä yli 10-vuotiaalle?

"Mä.. mä sain uudet hanskat!"
"Oho, millaset hanskat?"
"Ne on punaset ja ne kiiltää ja niissä on erivärii sormet ja niissä.. niissä on Hello Kitty!"

Enkä mä ois ees huomannu mitään kiiltoa niissä hanskoissa.

Lasten kanssa puhuessa ja leikkiessä niiltä oppii niin paljon.



Mä haluisin olla edes yhden päivän 3-vuotias tyttö. Silloin mun ei tarvis ymmärtää tai osata mitään. Päiväkotitädit auttais pukemisessa ja syömisessä. Mun ei tarvis keskittyä kun luetaan satua, mun ei tarvis opiskella, ei huolehtia mistään mitään, paitsi tietenkin että kumpikohan tulee hakemaan mut tänään päiväkodista, iskä vai äiti.
Ja kun muut päiväkotilaiset menis ulos, niin mä menisin nukkumisehuoneeseen ottaa pienet torkut, jotta jaksan sitten iltapäivällä vielä koota palapelejä tai värittää väritystehtäviä. Kaikki hoidettais mulle ja mun ei tarvis kuin leikkiä. Kukaan ei tuomistsis jos jäis vähän pitkät päälle, voisin tuijotella ihmisiä suu auki vaikka koko päivän!
Tekis varmasti hyvää jokaiselle, jos kaikki sais olla päivän 3-vuotiaita.




Jeesuskin sanoi:
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.
Heidän kaltainen on Jumalan valtakunta."



kuvat weheartit

4 kommenttia:

  1. ihana<3 minkä ikäisten ryhmäs olit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3! no siin ryhmäs oli 3-6 -vuotiaita, eli vähän niinku koko ikähaarukka mitä voi päiväkodis olla, jos ei niit vauvoi lasketa:) mut suurin osa oli niit 6 v eskarilaisii!!

      Poista
  2. voi saara, tää oli ihana!! mulle tuli oikeesti tippa linssii tätä lukiessan, pusmus!<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kuka rakas tääl raapusti ihanimman kommentin ever? you<3!

      Poista