lately





viime aikoina olen oppinut käyttämään pipoa 5 vuoden tauon jälkeen sekä myöhästynyt koulusta,
sillä jäin kuvailemaan pakkasaamun auringonnousua. ei ollut ensimmäinen kerta.
eräänä päivänä kävin tybee islandilla. juu, siellä amerikassa.
unelmoin rantatalosta, merestä ja pyörällä ajamisesta vaatimattomilla kurahiekkateillä.
google maps on mahtava keksintö.








usein unohdan miten suuri kaupunki helsinki on.
torkkelinmäkikin muistuttaa brooklynia. kävin siellä yksi päivä kävelyllä.









olen oppinut numeroon 2014 yllättävän nopeasti
parilliset luvut on helpompi niellä








yksi yö istuin suihkun lattialaakereilla.
kirjoitin runoja päässäni samalla kun vesi norisi hiuksiini,
siitä selkääni ja lattian kautta viemäriin.
vesi tuntui niin paljon pehmeämmältä kun se tippui metriä ylempää.
vaihdoin asentoa. saatoin kuvitella jonkun kuvaamaan minua
suihkuikkunan toiselle puolelle,
mutta en hyvän kuvan takia. halusin vain kerrankin elää niin kuin se kuvien
huuliaan raottava tyttö, joka hämäävästi muistuttaa minua.
hengittää sitä elämää joka elää vain väripikseleissä.
se oli kohokohta. en uskalla sanoa kuukauden, en viikon, mutta kohokohta.







taisin hieman hihkaista kun näin stromaen uusimman levyn kipaleiden nimet:
papaoutai, sommeil, merci.
pieniä kirjaimia, ihanaa!
pienten kirjainten meri on niin paljon kauniimpi ilman, että siellä polskii seassa
suuria kirjaimia suurine hain hampaineen.
musiikkisi on täyttä kuraa, mutta oi kuinka je t'adore stromae.










 lempiääniä viime aikoina: 
- lintujen laulu. oi kevät, saavu
- oma ääni, silloin kun se ei murru kähinäksi. flunssa on väistymässä ja minä voin taas
nauraa räkäsesti kaverille ja säestää kovalla äänellä Julia Stonea kaakokuppini ääreltä
- pianonsoitto livenä
oli se sitten laivan ravintolan viihdyttäjä, joka taputti meidän pirueteille kesken soittonsa, äitini iänikuiset
samat olkkarista kaikuvat klassikot taikka ystävän pianonsoitto ihanan laulun kera.
- lumen tuoma hiljaisuus
- hiljaisuus yleensä






usein herään arjen rutiinistani ja huomaan elääväni juuri sellaista elämää, josta ennen unelmoin.
kai sitä voi kutsua onnellisuudeksi.





vaikka unelmilla onkin tapana päivittyä.
aivan kuten naapurin nurmikollakin on tapana olla aina vähän vihreämpää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti