2017










suomen 100-vuotisavajaisissa helsingin mannerheimintiellä soi finlandia, screenillä pyöri dramaattinen video ja valot suunnattiin taivaalle.
ihmiset liikkuivat ja luovivat toistensa joukossa kuin muurahaiset nähdäkseen kansalaistorin lavalle. yhteenkuuluvuuden tunne väenpaljouden lomassa lämmitti kylmässä yössä.
toisella puolen tietä eduskuntatalo oli paketissa, mutta valaistu. katsokaa: me keskeneräiset.
kun sekunnit laskeutuivat nollaan ja raketit lähetettiin ilmaan, takaamme hurrattiin ja huudettiin ja aploodeeratiin ja tultiin sanattomaksi kauniin muutoksen edessä. 2017.



vuonna 2016 oli vaikeaa hyväksyä toiset ihmiset kokonaisina, omina persooninaan.
kiitän kevyistä ihmissuhteista, helpoista, moikkaustuttavista, siitä kuplivaisuudesta ja juhlamielisyydestä kun on kunnia tuntea tuokin tyyppi. kiitän myös raskaista ja syvälle ja laajalle juurtuneista ihmissuhteista. on ollut vaikeaa mutta kasvattavaa kohdata läheisen kautta itsensä ja vajaavaisuutensa. 2017 tulee olemaan valintoja ja muutosta, jota varten 2016 on kasvattanut juuri hyvin. löysin menneenä vuonna intohimoa moneen. opin matkustellessa ja opin ihmissuhteissa. syytin ja peruin syytökseni, sitten syytin itseäni ja yritin antaa anteeksi. liioittelun jälkeen on vaikeaa nähdä enää alkuperäisiä, tosia ääriviivoja. opin itsestäni.


vuonna 2017 tahdon armoa.
anteeksiantoa ei ole koskaan liikaa.
(myöskin siksi, ettei tällainen pieni ihmisolento ole kykenevä antamaan anteeksi ja unohtamaan kaikkea kokonaan.)






kuvat tältä talvelta



 


























 






































        

























































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti