schweiz 2/3





heinäkuu, Bichelsee /Sveitsi




Ritan kotiin ramppasi väkeä. Francesco tuli, kului viikko, Francesco lähti, tuli kaksi Simonea, joista toisesta kukaan ei tiennyt alunperin mitään. Ritan veli tyttöystävänsä kanssa kävivät ja lähtivät ja kävivät taas. Ritan poikaystävä kävi. nainen, joka tuo joka sunnuntai leipää, kävi. itse tunsin itseni emännäksi kaiken tämän liikehdinnän keskellä. todellisuudessa välillä heräsin siihen kuinka todella olin vain vieras. kuinka kaikki minussa oli vierasta ja he minusta vieraita. sitten taas: kotiin lähtö oli äärettömän vaikeaa. purin ja purin huulta, en tiennyt miten kiittää.

Francescon kanssa työskennellessä opetin Francescolle Joose Keskitalon laulun sanat ja käänsin Viiden kauniin tytön tarinan lause lauseelta samalla kun polttopuukasa kasvoi halko halolta. radiosta kajahti puuvajaan hyviä klassikoita. tanssittiin ja naurettiin. minulta tyttönä kysyttiin jaksaisinko varmasti kantaa. sinä voisit ottaa tuon vajaan laatikon. loukkaannuin ja kannoin kaiken itse, vaikka käteni oli väärässä asennossa ja siihen sattui. sade ropisi pihavajojen peltikattoihin. Rita opiskeli puutarhassa. pidettiin ruokalepoja riippumatoissa. pyöräiltiin järvelle, syötiin mielettömän hyviä pataruokia, juotiin proseccoa Franziskan kanssa ja vietin hämärtyviä iltoja ulkona makeassa tupakkapilvessä. tuli lämmin kesäsade: lähdettiin tanssimaan ja juoksemaan kadulle. näin loikkivia peuroja, juoksin paljain jaloin läpi kylmän niityn ja ehdin lähemmäksi ennen kuin peurat loikkasivat metsän pimeyteen.




































kun Simonet tulivat, pidettiin juhlat. pizzan polttamat kielet sekoittuivat: englanti muuttui kesken lauseen italiaksi, perhe puhui pöydän nurkassa saksaa, ranskalla korvattiin sanat joita ei muistanut italiaksi eikä englanniksi. pizzapöydän ääressä väiteltiin muistaakseni ainakin siitä miten uskonnolliset eivät suvaitse muita ajatustajopa. olin aiemmin kesällä juuri kävellyt kiivaasti Torinon katuja ja väitellyt Simonen kanssa uskosta ja evoluutiosta. Simone oli silloin yhtäkkiä kesken väittelyn alkanut hengittää nenällään raskaasti syvään. olin luullut, että hän laski raivoissaan mielessään kymmeneen, mutta hän olikin kääntynyt rastat heiluen ja sanonut: "AH. haistatko tämän ruusujen tuoksun?! mieletön ruusujen tuoksu!" koitin sanallistaa pöydän ainoana kristittynä ajatukseni: miksi uskoisin siihen mihin uskon, jossen ajattelisi sen olevan ainoa totuus?
oli tupakan savua, vahvempaa tupakan savua. Francesco improvisoi kitaralla, kuuntelin sitä ja heinäsirkkoja yömyöhään haikeana.

kun Francesco lähti seuraavana aamuna kevyellä pyörällään ja ihonmyötäisessä pyöräilyasussaan jatkamaan matkaansa rajan yli Saksaan ja sieltä Tsekkiin, koko Bichelseen talon väestä lähti mehut.
talon isäntä puhui energiasta, kuinka Francesco oli tuonut sitä meille.
energia tuntui vieraalta mutta hyvältä kuvaukselta sille näkymättömälle, joka joistain ihmisistä hehkuu ja välittyy muille.



lähdimme vuorille. Appenzeller-vuoriston patikointireittien aloituspisteessä oli tietenkin talo, jossa tehtiin Appenzeller-juustoa. söimme tomaatteja, patonkia ja Gryère-juustoa kivellä keskellä merisumua ja lehmiä. kävelimme. puhuimme vähän, emme tunteneet toista Simonea vielä ja Francescon lähtö suretti yhä. Simonet biologian ja maantieteen opiskelijoina jäivät tutkimaan vuorten muodostumia sekä suurta puuta, joka oli juurtutunut suureen kiveen. he puhuivat sanoilla, joita en ymmärtäisi suomeksikaan; Rita oli haikea, minä en olisi jaksanut kävellä ja yritin ottaa kuvaa, jossa olisi kaikki: lehmä, vuoret, sumu. tai: alppimökki, vuoret, vuohi, vehreys, sumu.
jokin minussa oli tiennyt, että vuorille lähtö ei olisi ehkä hyvä idea heti ensimmäisenä päivänä kun Simonet olivat kylässä.

hetken minulla oli outo olo. olin myös väsynyt kaikesta jatkuvasta muutoksesta. sillä aikaa kun muut lähtivät järvelle, jäin katsomaan uutisista Saksassa ja Ranskassa tapahtuneita pieniä terroristi-iskuja, jotka eivät yllä Suomen mediaan. keräsin ajatuksiani. toisaalta taas koitin olla ajattelematta. menin kylpyyn. Rita tuli lukemaan minulle Harry Potteria kylpyammeen viereen lattialle. tuli lepo.



joskus kirjoitin kiivaasti suomeksi lauseita paperille kesken vessareissun. joinain iltoina emme saaneet Ritan kanssa naurua loppumaan pienessä karavaanimakuuhuoneessamme. koukutuin Donna Tarttin kirjaan ja sain Ritankin koukuttumaan siihen. Ritan poikaystävä istahti oranssiin riippumattoon ja pihaan laskeutui saman tien rauha. kuuntelimme puutarhassa täysillä italialaisia klassikoita, Jovanottia ja Lucio Dallaa. Rita ja Franziska kailottivat rakkauslaulujen riipaisevampia sanoja kaula pitkänä ja ne nousivat hämärtyvän illan ylle, laakson ylle, itsekkäiden ajatuksien ylle.














































2 kommenttia:

  1. ihan sairaan kaunista, kaikki tässä, vauvauvau vau va u

    VastaaPoista