vieras arki



***

minulla on mukani aivan liian vähän vaatteita ja kaksi cd-levyä, joista kummankin sain ystävältä lahjaksi,
sekä kolme riviä fazerin joulusuklaata, joita en ole vielä syönyt (odotan kunnes mausta muodostuu muisto)
mutta josta voin haistella folion läpi lähdön hetkiä ja odotuksia, sitten siirtää nenäni pois ja avata silmäni totuudelle. typeriä odotuksia.
tulin tänne elämään väistämättä aukollista elämää, arkea, en hotellilomalle.


***

viime aikoina olen oppinut tyrehdyttämään & tukahduttamaan,
sanomaan "i love it!" ja "che bella!"
en osaa vielä sanoa onko se hyvä asia.
                                      mutta vielä en ole oppinut kuinka kävellä kädet vapaina.
ja koska käsien teko vastaa mieltä, mieleni on kovin harvoin vapaa.

ja olen nyt jo oppinut jotain rakkaudesta


***



eräs aamu siskoni ystävän luona. edellisenä iltana oltiin syöty aivan sairaan hyvä illallinen alakerrassa, oijjoi.
toi yläkerran kattohuoneisto oli taivas kattoikkunasta tulevassa aamuauringossa.


jep, täälläkin!



kotona



arkea



tein ensimmäisen italialaisen kahvini itse, kotikahvilani koneella !
olin aika innoissani




lisää arkea.
viimeinen ja ensimmäinen (vuorikuva) koulusta



yhtenä lauantaina menimme tädin kampaamoon leikkauttamaan siskoni hiukset.
pelasimme jalkapalloa parturin lattialla, naureskelimme, täti ja nonna pitivät siskoani vauvanaan, halivat häntä ja silittivät hänen hiuksiaan ja siskoni nautti siitä, muut asiakkaat yhtyivät välillä keskusteluun, lauleskelimme radiosta tulevan musiikin mukana, ja ennen kuin huomasinkaan, ulkona aurinko oli jo laskenut ja laskin nopeasti että olin ollut kampaamossa viisi tuntia.



kylpyhuoneeni illalla






ihana rita!
otimme nämä kuvat 3 tunniksi venähtäneellä matkalla kahville.
(havainnollistaakseni lahjakkuuttamme viivyttelyssä ja kaartelussa: lähin kahvila oli alle 500 metrin päässä)



 lähettäkää minulle pahvilaatikko sisältäen:

- viisaat ajatukseni, jotka minulla oli vielä ennen ruvettuani pakkaamaan
- kameranjalustani (voisin livahtaa valokuvailemaan sillä aikaa kun siskoni lukee iänikuisiin kokeisiinsa)
- odotukseni, utopiani, haaveeni. olen kadottanut ne
- äidin halin
- jonkin huoneeni neljästä matosta (tahtoisin istua välillä lattialla, mutta lattia on liian kylmä ja tässä talossa ei ole yhtä ainutta mattoa)
- sen että rauha on totta, eikä yllättävän totta
- mustan puuvillatakkini. täällä mennään paljon ulos ja minulla on mukanani vain urheilullinenhko talvitakkini. menin sillä jo kerran ulos eräänä perjantai-iltana, ja tunsin itseni hyvin alipukeutuneeksi. (tosin se tunne on ennestään jo hyvin tuttu, joten ei hätää tunnepuolella)
- sekä lisää mustikkahilloa host-isälleni


12 kommenttia:

  1. Tykkään tykkään tykkään! <3

    VastaaPoista
  2. osaat ottaa kyllä tosi kauniita kuvia:-)

    VastaaPoista
  3. nii kivoja kuvia ja tekstiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuutos ja kimarrus!
      luin että oot helluntaimuija! ite olen evluleidi, nice to meet ya

      Poista
  4. Mäkin osaan sanoa "I love it!", tästä postauksesta varsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "i love it!" osaa olla joskus todella ontto vale, toisinaan taas täynnä aitoa iloa jokaisen sanansa takana. niin kuin meidän kuulumiset, you know? you know.
      mutta kiitos aurinkoni !!

      Poista
  5. voi saaara miten pehmeitä kuvia. miten pehmeä sinä.

    VastaaPoista