käytiin Ritan kanssa Torinossa kavereiden luona jo toista kertaa. tällä
kertaa Torino oli jo vihreä.
olin läkähtyä kuumuuteen talvikengissäni
joten ostin kevyemmät kadun varrella olevasta hippikaupasta. söimme kesän ensimmäiset mansikat korkealla,
kauniissa maisemissa ja Simone ja Marco kertoivat matkanneensa yhtenä
viikonloppuna Firenzeen torinolaisen tuntemattoman miehen kyydissä joka
oli jauhannut koko matkan siitä kuinka naiset ovat turhia mutta oli
ollut matkalla tyttöystävänsä luokse joka itse asiassa on naimisissa toisen miehen kanssa.
Simonen
asunnon sisäpihalla kasvoi jo asukkaiden istuttamat kasvit rehevinä, Torinon pylväskäytävien välistä pilkahteli ratikkajohdot ja puiden
vaaleanvihreät latvat.
leikittelimme vesisotaa suihkulähteen luona
ja laskimme nurmen kierien alas. soitimme kitaraa ja lauloimme
samalla kun teimme pastaa, illalla nukahdimme kaikki kesken
surffausleffan patjaparatiisin uumeniin Marcon kämppiksen huoneen
lattialle.
luonnontieteiden opiskelijat sekä maalaistyttö tutkimassa puuta
mulla menee loistavasti. ei, ei loistavasti. rullaavasti. menee, muttei
juokse koska juostessa uupuisi muttei kävelekään koska mikä olisi
sellainen kevät joka pelkästään kävelisi? muttei loistavasti, koska arki ei voi yksinkertaisesti mennä jatkuvasti loistavasti. joten minä rullaan.
kevät
on jo pitkällä, viimeiset kukat viimeisissä puissa, bussimatkalla kotiin
katselen jo kun vaaleanvihreät lehdet vilahtavat
ikkunan yläosassa. nyt on se piste kun luonnon
vihreä on kauneimmassa vihreän sävyssään.
kevään aikana
kanssaelijöitteni kärsivällisyys on ollut koetuksella. minä joka en
halua vaivata ketään koskaan minun takiani, huomaan jatkuvasti etten
päivän lopuksi ole aiheuttanut heille muuta kuin vaivaa tai turhaa
huolestumista. keväällä minusta tulee vähän hulivintti; spontaanimpi ja
huolettomampi.
päivät ovat lämpimiä ja valoltaan pitkiä. olen
menossa ja meiningissä lähes joka viikonloppu. aiemmin odotin kevättä innolla, ja nyt en välillä meinaa muistaa kaikkea iloa jonka varasin näille valon päiville. tajuan kauan odotetun kevään olevan vihdoin täällä viimeistään silloin kun löydän pitkästä aikaa kuvia helmikuulta ja talvelta. niihin törmääminen saa
mielen apeksi. tuntuu ettei talven lehdettömyydessä riitä koskaan
puun runko, kun sitä vertaa tämän hetken lehdelliseen puuhun. mitä vain huimaa teen tai minne vain mielettömiin paikkoihin matkustan talvella, jos teen sen keväällä, se tuntuu aina huimemmalta. olen siis iloinen iloinen iloinen että jälleen kerran melankolian kuukaudet ovat ohi ja talvi on ylitetty.
perjantain keskipäiväkävelyitä
yhtenä iltana kun nuoruus tuntui kovin elävältä ja elämä mahdollisuuksilta täynnä
28. maaliskuuta, ilmassa 20 celsiusastetta ja kukkien tuoksua
gelaterian avajaisissa
iltapyöräily
kuvasarja mykkä kaupunki:
I tuuli
II tyyni
Steve Mccurryn valokuvanäyttelyssä Milanon läheisessä kaupungissa Monzassa,
josta tuli aivan liikaa mieleen Jenkeiden Washington DC.
jo pelkästään talo, jossa valokuvat oli esillä, oli näkemisen arvoinen
Irene & muumipoliisi
tää oli lämmin, lämmin ilta.
kuin ne kesäillat suomessa kun saavun helsinkiin mökiltä ja on ihanaa olla taas kaupungissa.
olin tulossa kahvilaan jokakeskiviikkoiltaiselle illalliselleni kun kadulla oltiin hinaamassa autoa pois.
kysyin ympärillä olevilta ihmisiltä mitä tapahtuu, sain kuulla että se oli jo toinen auto-onnettomuus samalla kadulla sinä päivänä.
oi autuas vihreys.
tänä viikonloppuna Biellassa on ruokamarkkinat, joiden kojuissa myydään ruokaa ympäri maailmaa.
musiikki pauhasi, koko Biellan väki oli liikkeellä, ruoka sihisi ja tuoksui. mahtava meininki!
ja ennen kaikkea, tapasin suomalaisen! markkinameininkien keskellä oli suomalainen mies joka myi lappalaiskamaa ja puhui suomea.
minä puhuin suomea, suomalaisen kanssa, ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen.
!!!!!!!!!!